Maaliskuisena viikonloppuna naapurin talon liepeille ilmestyi harvinainen vieras, helmipöllö. Tai harvinaisuus se oli ainakin maalle muuttaneelle, entiselle betonilähiön asukille (Wikipedia nimittäin kertoo helmipöllön olevan Suomen yleisin pöllölaji).
Tämä yksilö ei kuitenkaan hätkähtänyt ihmisen läsnäolosta. Seuraavan aurinkoisen pakkaspäivän se kökötti paikoillaan terassilla. Naapuri totesi jotain olevan vialla ja otti pöllön kiinni. Se sai muuttolaatikosta ja entisestä undulaatinhäkistä tehdyn virityksen asuinpaikakseen.
Uudesta pesästään, joka oli sijoitettu rauhalliseen välieteiseen, se tutkaili silmät ymmyrkäisinä talon tapahtumia. Nälkäkin oli ja niinpä hiiriä pyydystettiin loukuilla naapuritaloista ja ulkovarastoista. Kaukaisin suupala tuli Isnäsistä sukulaisen mukana. Kyllä kai sitä nykymaailman termeillä voidaan lähiruuaksi vielä kutsua. Naapuri konsultoi lintuasiantuntijaa, joka neuvoi hankkimaan broilerin maksaa, jos ei jyrsijöitä löydy riittävästi. Yön pimeinä tunteina ruuat hävisivät häkistä.
Lähistön lapset nimesivät pöllön Murmeliksi. Rauhallisesti häkissään istuen se tutkaili uteliaita katselijoita. Jos ihmiset uskaltautuivat liian lähelle, päästi se nokastaan varoituksen, naksuttavan äänen. Mutta mikäpä siinä oli ollessa, täysihoidossa.
Kolmen viikon ”all inclusive” –hoidon jälkeen naapurilla oli lomareissu edessään. Paikalle pyydettiin lintujen rengastaja, joka mittasi Murmelin ja laittoi renkaan jalkaan. Hän arvioi sen olevan edellisen kesän poikanen ja värityksen perusteella koiras. Hän arvioi, että Murmeli oli riittävästi voimistunut päästäkseen jälleen vapauteen.
Niinpä se perjantaisena iltana päästettiin ulos. Se lennähti muutaman metrin matkan terassille ja jäi siihen. Vapauttajat jo ehtivät epäillä, että noinkohan siitä enää on kunnon lintukansalaiseksi. Hetken ihmeteltyään Murmeli kuitenkin otti siivet alleen ja pyrähti läheiseen puuhun.
Naapuri kävi vielä iltamyöhällä taskulampun kanssa tutkailemassa puita, mutta Murmelista ei näkynyt enää höyhentäkään.
Tällä tositarinalla oli siis (ainakin meidän ihmisten tietoon) onnellinen loppu.
Tia Vanhamoisiosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.