Elna syntyi 1.6.1921 Laineen perheen
kuopukseksi. Vanhin veli Emil oli jo kuollut saatuaan avohellalta
palovamman ja juostuaan ulos rännin alla olevalle vesitynnyrille
valelemaan vammojaan kylmällä vedellä. Tästä oli seurauksena
keuhkokuume, johon hän menehtyi. Elna sai kasvaa yhdessä vanhempien
sisarustensa Editin (s.1914), Ellenin (s.1916) ja Johan Emilin
(s.1918) kanssa.
Lasten elämä Tuorilassa oli
vaatimattomissa oloissa yksinkertaista. Tehtiin työtä ja autettiin
kaikessa mitä osattiin. Vanhemmilla oli paljon työtä. Silti pappa
(=Viljam Laine) ehti usein touhuta lastenkin kanssa ja hän teki
heille mm. sormuksia tuohesta ja rukiin oljesta sekä veisteli
pajupillejä. Koivun oksista pappa teki vispilöitä. Mammalla
(=Ingrid Laine) oli paljon työtä kodin ja lehmien hoidossa.
Koulun Elna aloitti syksyllä 1928.
Ensin käytiin kaksi vuotta alakoulua ja sitten neljä vuotta
yläkoulua. Alakoulun opettaja oli nimeltään Anna Venhola ja
yläkoulun opettajana toimi Siiri Anttila. Veiston opettajan toimi
Arvo Anttila.
Koululaisilla oli koulussakin
työtehtäviä. Keittäjä Mäkisen avuksi tuli kuoria perunoita,
kerätä tiskit ja kuivata ne pesun jälkeen. Ihan aluksi kouluun
tuli tuoda omat eväät, myöhemmin tuotiin ryynejä, herneitä ja
perunoita, joista Mäkisen mamma keitti koululaisille puuroa ja
viimeisinä vuosina jopa keittoa. Marjat poimittiin oppilaiden
toimesta lähimetsästä. Oppilaiden tehtäviin kuului myös syksyllä
halkojen sisään kantaminen. Koululaiset muodostivat ketjun ja halot
joutuivat sukkelasti sisälle. Opettaja Anttila asui talvet koululla
ja Elna sai välillä tehtäväksi käydä tarkastamassa opettajan
asunnon lämmitysuunien valkeita. Silloin saattoi myös sattua
sellainen tilanne, että pikkuinen koulutyttö ei mitenkään
saattanut vastustaa kiusausta nähdessään opettajattaren ihanat
korkokengät. Elna sovitti kenkiä sydän pamppaillen ja asetteli ne
sitten millin tarkkuudella entisille sijoilleen, ettei vain jäisi
kurittomuudesta kiinni. Onneksi salaisuus on visusti säilynyt näihin
päiviin saakka.
Joskus saattoi tapahtua, että pojat
yrittivät kuiskia keskenään tunnilla. Opettaja Anttila oli
kuitenkin topakka ihminen, joka sai pojatkin jämptisti ruotuun.
Koululaisten tuli nousta seisomaan vastatessaan opettajan
kysymykseen, mikäli näin ei tehnyt, tuli välittömästi
karttakepistä sormille. Koululaiset istuivat paripulpeteissa aina
tyttö ja poika pareina. Heillä oli myös järjestäjävuorot.
Järjestäjän tuli siirtää pulpetit syrjään ja siivota lattia
sekä laittaa pulpetit takaisin paikoilleen. Elna koki hyvänä sen,
että tottui tekemään erilaisia töitä.
Erityisesti Elnan mieleen ovat
oppiaineista jääneet käsityöt ja liikunta. Käsitöissä tytöt
tekivät mm. tyynyliinan, joka tehtiin revinnäisenä, nuken,
vohveliliinoja, esiliinan sekä kutoivat pitkät villasukat, joita
käytettiin sukkanauhojen kanssa. Liikuntatunneilla oltiin ulkona,
hiihdettiin ja juostiin. Tytöt olivat hameissa ja
sukkanauhasukissaan myös hiihto- ja juoksutunneilla. Joskus
järjestettiin hiihto- ja juoksukilpailuja, jollaisista Elna muistaa
saaneensa palkinnoksi papukaija-kirjan. Muita opetettavia aineita
olivat mm. uskonto, laskento, laulu, piirustus, maantiede ja
luonnontiede, jonka tunneilla esim. kitkettiin opettajan kasvimaa.
Opetus oli käytännönläheistä ja tehokasta. Opittiin niitä
taitoja, joita jokainen silloin omassa arkielämässään tarvitsi.
Koulusta sai syksyllä tarvittaessa
perunannostolomaa. Ensin Elna perheineen nosti omat perunat ja sen
jälkeen lähdettiin naapuruston perunamaille auttamaan urakassa.
Erityisesti Elnan mieleen ovat jääneet Mutin ja Järvisen
perunannostotalkoot, koska ruokatarjoilu oli avokätistä ja
ruokataukoja oli päivän aikana useita. Perunat oli välillä kiire
saada ylös maasta, koska mieli poltteli päästä illalla
markkinoille. Elna pohtii, että olisi hyvä, jos lapsilta ja
nuorilta nykyäänkin vaadittaisiin jotain vastikkeeksi mukavien
tavaroiden tai asioiden saamisesta, jolloin oppisi arvostamaan niitä
paremmin. Markkinoilla esiintyi jopa surmanajaja moottoripyörällä,
lisäksi helppoheikki möi tavaraa halvalla.
Kun koulusta oli kesälomaa, oli
lapsilla omat tehtävänsä esim. heinäpellolla. Elna kipitti
heinäseipäältä toiselle ja kävi laittamassa nappulat seipään
reikiin paikoilleen. Tätä allekirjoittanutkin muistaa pienenä
pellolla toimittaneensa. Kesällä oli myös juurikkaiden
harvennustöitä lapsille. Ruokatauon aikaan lapset kipaisivat myös
Mattilaan joen rantaan uimaan ja palasivat sitten ruoan ja uimisen
jälkeen virkistyneinä peltohommiensa pariin. Kesällä Elna toimi
välillä myös opettajan lapsenlikkana.
Kun joskus oli hiukan rahaa, niin
käveltiin kauppaan joko Vanhamoisioon tai joskus Porvooseen saakka.
Kerran käytiin kävellen myös Runebergin kodissa. Jalkineet olivat
huonot ja epämukavat, eivätkä aina kovin sopivan kokoiset, koska
ne kiersivät sisarusten ja muidenkin lasten käytössä.
Vanhamoisoon kyllä käveltiin paljasjaloin, mutta kaupunkiin
mennessä piti pukea kengät jalkaan.
Kerran Elnalle kävi tapaturma, hän
putosi sivusta vedettävästä sängystä ja hänen solisluunsa
katkesi. Aamulla lähdettiin hevosella Askolaan Kreijun Matille apua
hakemaan. Perunamaalta tavoitettu Matti pisti Elnalle matonkudekerän
kainaloon ja laittoi luun paikoilleen. Kantoliina tehtiin
matonkuteista ja vamma parani hienosti.
Lapsuudesta
Elna muistaa myös metsässä ollen keinun, jolle saivat mennä vain
15 vuotta täyttäneet. Keinussa oltiin vastakkain ja se saattoi
alkuun pyörähtää yläkautta ympäri, mutta myöhemmin siihen
laitettiin eräänlainen stoppari, eikä ympärimenoja sittemmin enää
tapahtunut. Jossain vaiheessa keinulle alkoi tulla nuoria muualtakin
ja siellä oli nautittu alkoholia. Siihen loppui keinun tarina, sillä
moisen huonon käytöksen seurauksena keinu purettiin. Elna ei
ehtinyt täyttää vaadittua 15 vuotta ennen keinun purkua, mutta
hänellä oli onni päästä keinumaan vielä juuri ennen tuota
haikeaa hetkeä, koska viimeisellä kerralla nuoremmatkin lapset
saivat kokeilla keinua, joka sitten siirtyi muistojen joukkoon.
Elna muistelee lämmöllä
lapsuusvuosiaan Tuorilan kylässä, sydämensä kodissa, kuten hän
sanoo. Kaikki oli onnellista ja hyvää, kunnes syttyi sota, joka
muutti kaiken.
Elnaa yhteisestä, antoisasta
juttutuokiosta ja arvokkaiden muistojen jakamisesta lämpimästi
kiittäen:
Anne Korhonen
Elnan veljen Johan Emil Laineen
pojan tytär
