Torstaina ja perjantaina satoi lähes
taukoamatta. Jännityksellä odotimme minkälainen sää meillä
lauantaina olisi. Ilokseni voin todeta, että parinkymmenen hengen
porukka sai vaeltaa Sipoonkorvessa kastumatta, raikkaassa
sateettomassa säässä.
Maasto oli kylläkin sen verran märkää,
että jokunen porukasta taisi vaihtaa kuivat sukat ylleen.
Kun saavuimme Sipoonkorven
kansallispuistoon meitä vastassa oli Juhana, Rolf ja Mikko.
Rolf on paljasjalkainen sipoolainen,
huippusuunnistaja. Hän toimi oppaana puolipäivä retkellä.
Rolf jakoi kaikille suunnistuskartan ja
opasti hieman suunnistuksen saloihin.
Mikko lähti oppaaksi toiselle
ryhmälle. Hän on perehtynyt suomalaiseen kansanperinteeseen, joten
saimme kuulla monta mielenkiintoista tarinaa matkan varrella. Juhana
on myös yksi Sipoonkorven oppaista, mutta tällä kertaa hän hoiti
kahvitarvikkeet nuotiopaikalle.
Parin tunnin vaelluksen jälkeen,
molemmat ryhmät saapuivat Halosen leiripaikalle. Nimensä
leiripaikka on saanut presidentti Tarja Halosen mukaan. Kun
kansallispuisto vihittiin käyttöön 2011, paikalla oli myös
silloinen presidentti. Tämä kyseinen leiripaikka on tehty hänen
vierailuaan varten.
Juhana oli jo ehtinyt leiripaikalle ja
keittänyt meille nokipannukahvit. Nuotiolla tuprusi hiillos ja
halukkaat pääsivät makkaran paistoon. Ja kyllähän tuo kahvi ja
makkara maistuikin todella hyvältä.
Tauon lomassa Mikko näytti meille
kuinka tuohisormus tehdään. Halukkaat pääsivät samantien
kokeilemaan sorminäppäryyttä. Eipä tuo ihan niin helppoa
ollutkaan. Tuohisormukset kuitenkin valmistuivat ja niistä tuli
hienot. Aika riensi eteenpäin ja osan ryhmästä oli palattava
takaisin bussille.
Iltapäiväksi Mikko antoi pari
kompassia ryhmän käyttöön ja näytti kartalta mikä olisi
seuraava kohde. Hieman siinä sitten päivitettiin kouluaikaisia
suunnistustaitoja. Välillä kyllä vähän mietitytti, että mihin
tässä joudutaan. Hienosti meidän omat ”oppaat” kuitenkin
selvisivät haasteesta.
Kansallipuisto on maastollisesti hieno
ja vaihteleva. Sivusimme ”Lapinsuon”, Jousjärven, ohitimme
ammusvaraston sekä kävimme Bergströmin torpalla.
Torpan edustalla istui jakkaralla mies.
Tarinoituamme tovin miehen kanssa meille selvisi, että hän on yksi
torpan löytäjistä. Hän kertoi löytäneensä torpan sattumalta,
muutaman kaverinsa kanssa 1959. Juttua riitti. Meidän onneksemme
saimme myös kurkistaa torpan sisälle. Hauska sattuma oli se, että
oppaamme Mikko ei ollut aikaisemmin tavannut torpan löytäjää.
Kaikkinensa vaelluspäivä oli
onnistunut. Raikkaassa Sipoonkorven kansallispuistossa oli mukava
vaeltaa, toukokuisena päivänä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan
Vanhamoisio Alun seuraavaa retkeä. Mihin se mahtaakaan meidät
viedä?
Teksti Marianne Kanerva
Kuvat Esa Mustonen
