Hei,
Tällä
kertaa blogissa on tarjolla hieman historiaa.
Olen
saanut luvan tutkia edesmenneen kaarenkyläläisen Elsa Myrttisen
mittavia arkistoja, suurkiitos siitä Elsan tyttärelle Leenalle.
Elsa harrasti monien muiden asioiden lisäksi kylien historiaa ja
keräsi talteen kuvia ja lehtijuttuja kylistä useilta
vuosikymmeniltä. Löysin Elsan itse sitomista leikekirjoista
oletettavasti Uusimaan artikkelin, joka kertoo Kaarenkylän
historiasta. Juttu on ilmestynyt 29.9.1971 otsikolla
”Kaarenkyläläiset ovat hämäläisten jälkeläisiä” ja jutun
loppuun on merkitty nimikirjaimet K.S. Tässä siis lehtijuttu
kopioituna.
Uusimaa
29.9.1971
”Kaarenkyläläiset ovat hämäläisten jälkeläisiä
Kaarenkylä on aina ollut Porvoon pitäjän suomenkielisin kylä.
Sen varhaisempi historia poikkeaa huomattavasti pitäjän
historiasta. Voidaankin sanoa Kaarenkyläläisten olevan hämäläisten
jälkeläisiä. Jyrkkä kieliraja etelässä ja heikot kulkuyhteydet
muualle ovat aiheuttaneet sen, että hämäläisyys on säilynyt
kylässä kauan.
Vasta tämän vuosisadan puolivälissä katsotaan kielirajan
poistuneen ja karjalaisen siirtoväen tuoneen toisaalta kylään
uutta verta. Kaarenkylän murre, joka poikkeaa naapurikylien
puheesta, on vanhimpien kyläläisten suussa säilynyt melkein näihin
saakka. Sen yhtäläisyys Orimattilan murteen kanssa on ollut
huomattava, joten sekin viittaa hämäläisyyteen.
Kaarenkylän talojen nimet ovat aina olleet suomenkielisiä, ja
säilyneet aina sellaisina. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa mainitaan:
Vilppula, Klemola, Airola, Pietilä, Peltola, Sihvola, Heikkilä,
Huovila, Iso-Kupari, Vähä-Kupari, Holsti, Knaapila, Laurila,
Hannula ja Ilmokainen. Nämä talot ovat vieläkin kaikki jäljellä,
vaikka niitä onkin jaettu vuosisatojen aikana useampaan osaan.
Samoin tunnetaan vielä tänäkin päivänä samat peltojen nimet,
kuin satoja vuosia sitten. On Aropelto, Jakopelto, Kasuri, Lehthuhta
ja niin edespäin.
Näin historiakin antaa vahvistuksen siihen, että tämä kylä
jäi suomalaisten haltuun silloin kun v. 1250 Birger Jaarlin
ristiretken jälkeen alkoi muuttoliike Ruotsista Suomeen.
Kylän säilymiseen alkuasukkaiden omistuksessa vaikutti varmasti
sen syrjäinen sijainti Porvooseen nähden. Olihan se 10 km
pohjoiseen, ja peninkulma oli sen aikaisilla kulkuneuvoilla pitkä
matka. Samasta syystä Kaarenkylä on säästynyt hyvin myöskin
aatelisten rasituksesta. Jopa niin hyvin, ettei siellä ole koskaan
asunut aatelisia. Kylä on ollut paljon omissa oloissaan.
Vuonna 1544 oli Kaarenkylässä 11 taloa. Kuningas Kustaa Vaasa
oli jo pari vuotta aikaisemmin julistanut, että asumattomat ja
viljelemättömät maat, jotka sijaitsevat asuttujen seutujen
ulkopuolella, kuuluvat Jumalalle, Kuninkaalle ja Ruotsin kruunulle.
Tätä oikeutta käytettiin hyväksi. Jos talonpojat eivät itse
muuttaneet raivaamilleen takamaille, pani kruunu sinne muita.
Vuonna 1556 olikin kylässä jo 15 taloa. Asukkaat mainitaan
ahkeriksi ja yritteliäiksi ihmisiksi. Usein toistuvat katovuodet ja
niiden aiheuttama köyhyys vaivasivat kuitenkin kyläläisiä.
Lisäksi rasitti veronmaksu heitä.
Kuningas määräsikin jo vuonna 1553, että ne talot, jotka eivät
maksa veroa, on otettava kruunun haltuun.
Näin joutui puolet Kaarenkylän taloista vähitellen kruunun
tiloiksi. Tilat, joista muutamat olivat olleet samalla suvulla jo
useamman sukupolven ajan ja siirtyneet aina isältä pojalle,
menetettiin kuninkaan käskyllä yht’äkkiä.
Tavallisesti sama perhe sai kuitenkin viljellä ja hallita tilaa,
kuten ennenkin, ja verokin oli sama, kuin vapailla talonpojilla.
Ellei nyt sitten kruunu tarvinnut tilaa jollekin kunnostautuneelle
sotaherralleen mikä sekin tapahtui usein.
Kaarenkylän kruununtilat jatkoivat aluksi entisellään.
Viljelijöiden lapset saivat periä vain vanhempiensa irtaimen,
koska talo kuului kruunulle.
Suurta epävarmuutta kuninkaan käsky kuitenkin aiheutti niissä
kahdeksassa kylän talossa, joista tuli kruununtiloja.
Nämä talot olivat Iso-Huovila, Vähä-Huovila, Iso-Kupari,
Vähä-Kupari, Holsti, Knaapila, Laurila ja Ilmokainen.
Helppoa ei ollut vapaidenkaan talonpoikien elämä silloin, kuten
Jalmari Finnen tutkimus Vilppulan talon kohdalta osoittaa. Silloin
kun ensimmäiset talot pantiin kirjoihin v. 1543 oli Vilppulan
omistajana Olavi Heikinpoika 1543-1552. Viimemainittuna vuonna talo
jaettiin. Päätilan sai Matti Olavinpoika 1552-1599. Sitten hänen
poikansa Vilppu Matinpoika 1600. Muutaman vuoden kuluttua talo jäi
autioksi. Vuonna 1616 sen otti Lauri Pietarinpoika. Neljän vuoden
kulutta se jäi autioksi. Yrjö Pertunpoika piti sitä v. 1644-45,
minkä jälkeen se jäi taas autoksi. V. 1650 sen otti haltuunsa
nykyisten omistajien suvun jäsenet.
-
K.S.”
Tällaista siis tällä kertaa. Jos joku tietää jutusta, itse
asiasta tai sen kirjoittajasta enemmän, olisin kiinnostunut
kuulemaan lisää eli ota yhteyttä.
”Kesäisin” terveisin Miia
