Hei,
Niin se alkaa taasen
olla aika rauhoittua ja valmistautua joulun viettoon. Samalla vuosi
2013 lähenee loppuaan. Nyt on kunkin hyvä muistella kuluneen vuoden
kohokohtia ja suoda ajatus jos toinenkin kohti tulevaa vuotta.
Porvoon Pohjoinen
Kaupunginosayhdistys ry:n hallitus muistelee kulunutta vuotta
lämmöllä. On vaikea nostaa esiin yksittäistä tapahtumaa tai
hetkeä. Koko vuosi on ollut antoisa, monipuolinen ja aktiivinen.
Suurin kiitos siitä kuuluu sinulle, hyvä tapahtumiin osallistunut.
On äärimmäisen hienoa järjestää erilaista toimintaa, kun
tietää, että aktiivisia osallistujia löytyy kasapäin.
Toivottavasti olette nauttineet tästä vuodesta yhtä paljon kuin
me.
Tuleva vuosi tulee
olemaan myös toiminnantäyteinen. Tarkoitus on järjestää jo
perinteiksi muodostuneita tapahtumia, mutta aina on hyvä myös
uudistua?!! Seuratkaa netti- sekä facebooksivujamme sekä muuta
ilmoittelua. Näistä tapahtumista lisää myöhemmin.
Nyt laitan
villasukat jalkaa, kaadan itselleni mukillisen höyryävää
Hommanäsin glögiä ja toivotan teille kaikille koko hallituksen
puolesta rauhallista, lämmintä ja mitä parhainta joulua sekä
valoisaa ja aktiivista uutta vuotta!
Jouluterveisin Miia