Muistojen ilta
järjestettiin Vanhamoision seuratalolla 16.11.2014. Tällä kertaa
muistelimme Vanhamoision seuratalon historiaa sekä seuratalon
omistajatahon, Raittiusyhdistys Katajaiset ry:n historiaa. Paikalle
oli kokoontunut varttuneemman väen lisäksi myös kotiseudun
historiasta kiinnostuneita nuoria perheitä. Kuten kuvista näkyy,
tapahtumamme ovat tosiaan suunnattuja kaikille – vauvasta vaariin!
Koska aiheena oli
seuratalo, paikalla oli itseoikeutetusti talosta lähes kaikki
käänteet tietävä sekä taloa edelleen loistavalla tavalla
ylläpitävä Heikki Samuli. Heikki oli kaivanut arkistojen kätköistä
Katajaisten pöytäkirjat aina seuran perustamisesta 1904 lukien.
Kyllä on kuulkaa mielenkiintoista luettavaa! Kylien historia,
tapahtumat sekä henkilöt heräävät ikään kuin henkiin
pöytäkirjojen tekstejä tavatessa. Lisäksi ajan tilikirjoista
selviää, että seuratalolla on järjestetty paljon iltamia,
näytelmiä sekä elokuvaesityksiä. Parhaita paloja pöytäkirjoista
on luvassa tällä sivustolla myöhemmin!
Oli myös todella
mukava kuulla paikalla olijoiden muistoja seuratalolla järjestetyistä
tapahtumista ajan saatossa. Varttuneemmalle väelle mieleen olivat
erityisesti jääneet 1950- ja 1960-luvulla järjestetyt Maarian
päivän hiihdot, joihin saapui kilpailijoita aina
naapurikaupungeista saakka ja jotka päättyivät tansseihin, sekä
vuorotellen pidetyt ”tyttöjen” ja ”poikien” kutsut.
Mielenkiintoista oli kuulla myös seuratalolla järjestettyjen häiden
kuokkavierasperinteestä. Muutama paikallaolija muisti ”kuokkineensa”
eli kurkistelleensa häitä, hääparia ja häävieraita lähellä
olevalta Kitimäen kalliolta, tosin usein kuokkavieraat
uskaltautuivat kurkkimaan jopa seuratalon ikkunoiden taakse
nähdäkseen edes vilauksen hääparista. Nykyään tällaiseen
”kurkkimiseen” on onneksi helpompi tapa; facebook
Kuten edellisestä
blogikirjoituksesta näkyy, yhdistyksemme järjesti Iltamat
seuratalolla lokakuun lopulla. Iltamien jälkimainingeissa en malta
olla siteeraamatta pöytäkirjamerkintää Kaarenkylän
Raittiusseuran iltamista vuodelta 1904. Se kuuluu näin:
”Iltama
Kaarenkylän Raittiusseuran toimesta pidetty 19 p. Kesäkuuta v. 1904
Kaarenkylän Ilmokaisella. Ohjelmassa oli näytelmäkappale
”Vapaaviikolla”, vuorokeskustelu ”Tohtori Alkoholista”,
esitelmä y.m.
sihteeri A.
Marttinen”
Olisikohan tässä
ohjelmarunkoa meidän seuraaviin iltamiimme….?
Kaikki tarinat ja
kuvat seurataloon tai raittiusyhdistyksiin liittyen ovat enemmän
kuin tervetulleita!