Joulutervehdys

Seuratalolla vietettiin viime viikonloppuna perinteistä jouluista viikonloppua – tai itse asiassa jouluista pitkää viikonloppua. Joulutapahtumat alkoivat nimittäin jo torstaina 10.12. kauneimmat joululaulut –tapahtumalla. Paikalle oli kerääntynyt paljon laulajia ja seuratalo oli koristeltu kauniin jouluiseksi (kiitos siitä Heikille ja apujoukoille). Martat olivat järjestäneet kahvituspuolen ja häärivät keittiössä tutulla porukalla. Tilaisuus oli kaiken kaikkiaan tunnelmaltaan oikein lämmin ja nuorin laulaja oli alle vuoden ikäinen.

Perjantaina Tuorilan koululaiset viettivät koko päivän seuratalolla harjoittelemassa lauantain 12.12. pikkujoulujuhlaa varten. Ja voi hyvänen aika, minkälaisen juhlan olivatkin saaneet aikaiseksi! Tupa oli täynnä porukkaa ja tunnelma sen mukainen. Joulujuhlaa vietettiin tällä kertaa Sibeliuksen perheen tapaan paitsi Ainolassa, myös Sibeliuksen lasten kansakoulussa. Näimme mm. jouluevankeliumin, perinteisiä tonttuleikkejä sekä todella taitavia musiikkiesityksiä. Lämmin kiitos oppilaille sekä opettajille tästä tunnelmallisesta juhlasta! Ilta huipentui vielä Vanhamoision Alun perinteiseen palkintojenjakoon kesän urheilukilpailuissa ansioituneille ja ehtipä paikalle joulupukkikin.

Sunnuntaina 13.12. yhdistyksemme järjesti perinteiset joulumyyjäiset seuratalolla. Lämmin kiitos kaikille myyjille, järjestelyihini osallistuneille ja kävijöille! Pöydistä löytyi itsetehtyjä laatikoita, karjalanpiirakoita ja muita leivonnaisia, erilaisia joulukoristeita, himmeleitä, käsitöitä ja jopa joulumusiikkia. Päiväkodin vanhempainyhdistyksen aktiivit olivat tehneet talkootöillä porokoristeita pihamaalle ja ne tekivät hyvin kauppaansa, samoin kuin buffetin herkut. Edelleen: hieno asia, että kyläläiset jaksavat käydä tapahtumissamme ja osallistua niiden järjestämiseen. Yhteisöllisyys kannattaa aina ja siitä tulee hyvä mieli.

Kuten jo yhdistyksen facebook-sivuilla tiedotinkin, emme valitettavasti pystyneet koristelemaan joulupysäkkejä tänä vuonna. Uudenmaan ELY-keskus ei myöntänyt siihen lupaa tänä vuonna vedoten mm. valtakunnalliseen ohjeeseen, jonka mukaan koristelu olisi kiellettyä koko maassa. Valitettavaa, mutta emme voi asialle mitään. Olemme kuitenkin ajatelleet, että tänä vuonna pyytäisimme teitä, hyvät kyläläiset Kaarenkylästä Saksalaan saakka, sytyttämään kylien teiden varsille oman kotitalon (kotitien) alueelle ulkotulen uuden vuoden aattona eli torstaina 31.12.2015 siinä klo 18 aikoihin. Olisi hienon näköistä, jos kyliemme teiden varsilla (esimerkkinä Kaarenkyläntie) näkyisi mahdollisimman paljon ulkotulien valoja. Sanomattakin on kuitenkin varmasti selvää, että jokainen huolehtii omat ulkotulijätteet sitten roskiin. 

Tällaisessa valomeressä olisi mukava kulkea seuratalolle uuden vuoden aattoiltana viimeistään kello 21 seuraamaan ilotulitusta, jonka järjestää Suomen Pyrotekniikka. Luvassa on varmasti huikea ilotulitus, joten tulkaa paikalle sankoin joukoin! Huom: tapahtuma alkaa klo 20, jolloin voi grillata omia makkaroita seuratalon pihalla lämpiävällä grillillä. Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille – koko perheelle, joten oikein lämpimästi tervetuloa!

Tämän kirjoituksen myötä tahdon koko hallituksen puolesta toivottaa teille kaikille kyläläisille ja kylämielisille rauhallista ja hyvää joulunaikaa sekä onnellista vuotta 2016!

Miia

Iltamat 2015

Iltamista on kulunut jo tovi jos toinenkin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kiitos siis taas kerran kaikille teille, jotka osallistuitte perinteisiin iltamiin lokakuun lopulla. Paikalle tuli taas vakiokävijöiden lisäksi paljon muitakin sekä kyliltä että jopa Riihimäeltä saakka! Tällä kertaa perinteinen iltapalatarjoilu tapahtui Seuratalon pihalle perustetulla ”snägärillä”. Loviisasta oli saapunut Janne Sinisalo ”Sääkär Korv – Varma Nakki” –kojuineen, joka tarjoili iltamakansalle äärimmäisen maukkaita ja täyttäviä hodareita pimenevässä ilmassa. Yhtään nakkikioskitappelua en kuitenkaan nähnyt eli homma toimi mallikkaasti myös siltä osin.

Iltamakansaa tanssitti porvoolainen Pasi Siltakorpi orkestereineen ja kuulkaas hyvin tanssittikin. Kiitos myös orkesterille. Myöhemmin illalla vieraili myös Suhina-Lempi ja tämän askolalaisen rouvan varsin reippaat jutut naurattivat pitkään ja hartaasti. Onnistunut ilta siis kaiken kaikkiaan. Tässä muutama kuva snägärijonosta sekä iltamakansasta. Kiva, kun jaksatte käydä tapahtumissa!  

Miia

Iltamakansaa

Nakkikioskin jono

Kaarenkylän historia.

Hei,

Tällä kertaa blogissa on tarjolla hieman historiaa.

Olen saanut luvan tutkia edesmenneen kaarenkyläläisen Elsa Myrttisen mittavia arkistoja, suurkiitos siitä Elsan tyttärelle Leenalle. Elsa harrasti monien muiden asioiden lisäksi kylien historiaa ja keräsi talteen kuvia ja lehtijuttuja kylistä useilta vuosikymmeniltä. Löysin Elsan itse sitomista leikekirjoista oletettavasti Uusimaan artikkelin, joka kertoo Kaarenkylän historiasta. Juttu on ilmestynyt 29.9.1971 otsikolla ”Kaarenkyläläiset ovat hämäläisten jälkeläisiä” ja jutun loppuun on merkitty nimikirjaimet K.S. Tässä siis lehtijuttu kopioituna.

Uusimaa 29.9.1971

”Kaarenkyläläiset ovat hämäläisten jälkeläisiä

Kaarenkylä on aina ollut Porvoon pitäjän suomenkielisin kylä. Sen varhaisempi historia poikkeaa huomattavasti pitäjän historiasta. Voidaankin sanoa Kaarenkyläläisten olevan hämäläisten jälkeläisiä. Jyrkkä kieliraja etelässä ja heikot kulkuyhteydet muualle ovat aiheuttaneet sen, että hämäläisyys on säilynyt kylässä kauan.

Vasta tämän vuosisadan puolivälissä katsotaan kielirajan poistuneen ja karjalaisen siirtoväen tuoneen toisaalta kylään uutta verta. Kaarenkylän murre, joka poikkeaa naapurikylien puheesta, on vanhimpien kyläläisten suussa säilynyt melkein näihin saakka. Sen yhtäläisyys Orimattilan murteen kanssa on ollut huomattava, joten sekin viittaa hämäläisyyteen.

Kaarenkylän talojen nimet ovat aina olleet suomenkielisiä, ja säilyneet aina sellaisina. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa mainitaan: Vilppula, Klemola, Airola, Pietilä, Peltola, Sihvola, Heikkilä, Huovila, Iso-Kupari, Vähä-Kupari, Holsti, Knaapila, Laurila, Hannula ja Ilmokainen. Nämä talot ovat vieläkin kaikki jäljellä, vaikka niitä onkin jaettu vuosisatojen aikana useampaan osaan.

Samoin tunnetaan vielä tänäkin päivänä samat peltojen nimet, kuin satoja vuosia sitten. On Aropelto, Jakopelto, Kasuri, Lehthuhta ja niin edespäin.

Näin historiakin antaa vahvistuksen siihen, että tämä kylä jäi suomalaisten haltuun silloin kun v. 1250 Birger Jaarlin ristiretken jälkeen alkoi muuttoliike Ruotsista Suomeen.

Kylän säilymiseen alkuasukkaiden omistuksessa vaikutti varmasti sen syrjäinen sijainti Porvooseen nähden. Olihan se 10 km pohjoiseen, ja peninkulma oli sen aikaisilla kulkuneuvoilla pitkä matka. Samasta syystä Kaarenkylä on säästynyt hyvin myöskin aatelisten rasituksesta. Jopa niin hyvin, ettei siellä ole koskaan asunut aatelisia. Kylä on ollut paljon omissa oloissaan.

Vuonna 1544 oli Kaarenkylässä 11 taloa. Kuningas Kustaa Vaasa oli jo pari vuotta aikaisemmin julistanut, että asumattomat ja viljelemättömät maat, jotka sijaitsevat asuttujen seutujen ulkopuolella, kuuluvat Jumalalle, Kuninkaalle ja Ruotsin kruunulle. Tätä oikeutta käytettiin hyväksi. Jos talonpojat eivät itse muuttaneet raivaamilleen takamaille, pani kruunu sinne muita.

Vuonna 1556 olikin kylässä jo 15 taloa. Asukkaat mainitaan ahkeriksi ja yritteliäiksi ihmisiksi. Usein toistuvat katovuodet ja niiden aiheuttama köyhyys vaivasivat kuitenkin kyläläisiä. Lisäksi rasitti veronmaksu heitä.

Kuningas määräsikin jo vuonna 1553, että ne talot, jotka eivät maksa veroa, on otettava kruunun haltuun.

Näin joutui puolet Kaarenkylän taloista vähitellen kruunun tiloiksi. Tilat, joista muutamat olivat olleet samalla suvulla jo useamman sukupolven ajan ja siirtyneet aina isältä pojalle, menetettiin kuninkaan käskyllä yht’äkkiä.

Tavallisesti sama perhe sai kuitenkin viljellä ja hallita tilaa, kuten ennenkin, ja verokin oli sama, kuin vapailla talonpojilla. Ellei nyt sitten kruunu tarvinnut tilaa jollekin kunnostautuneelle sotaherralleen mikä sekin tapahtui usein.

Kaarenkylän kruununtilat jatkoivat aluksi entisellään.

Viljelijöiden lapset saivat periä vain vanhempiensa irtaimen, koska talo kuului kruunulle.

Suurta epävarmuutta kuninkaan käsky kuitenkin aiheutti niissä kahdeksassa kylän talossa, joista tuli kruununtiloja.

Nämä talot olivat Iso-Huovila, Vähä-Huovila, Iso-Kupari, Vähä-Kupari, Holsti, Knaapila, Laurila ja Ilmokainen.

Helppoa ei ollut vapaidenkaan talonpoikien elämä silloin, kuten Jalmari Finnen tutkimus Vilppulan talon kohdalta osoittaa. Silloin kun ensimmäiset talot pantiin kirjoihin v. 1543 oli Vilppulan omistajana Olavi Heikinpoika 1543-1552. Viimemainittuna vuonna talo jaettiin. Päätilan sai Matti Olavinpoika 1552-1599. Sitten hänen poikansa Vilppu Matinpoika 1600. Muutaman vuoden kuluttua talo jäi autioksi. Vuonna 1616 sen otti Lauri Pietarinpoika. Neljän vuoden kulutta se jäi autioksi. Yrjö Pertunpoika piti sitä v. 1644-45, minkä jälkeen se jäi taas autoksi. V. 1650 sen otti haltuunsa nykyisten omistajien suvun jäsenet.

• K.S.”

Tällaista siis tällä kertaa. Jos joku tietää jutusta, itse asiasta tai sen kirjoittajasta enemmän, olisin kiinnostunut kuulemaan lisää eli ota yhteyttä. 

”Kesäisin” terveisin Miia

Kaarenkylän 70 vuotias metsästysseura panostaa lapsiin

LASTEN ERÄKERHO

Sain huhtikuussa kuulla Mäntsälän Ohkolassa alkaneesta lasten eräkerhosta. Koska ohjaaja Tapsa sattuu olemaan allekirjoittaneen lähisukulainen, ja omat lapset kovasti aiheesta innokkaita, aloimme järjestää pikaisesti kerhoa myös Kaarenkylään.

Äkkiä kerhoon ilmoittautui mukava 15 lapsen joukko ja jo Äitienpäivän iltana kokoonnuimme ensimmäisen kerran metsästysseuran laavulle. Lapset – sekä aikuiset – kuulivat mitä eräkerhossa tullaan kokemaan ja oppimaan.

Ekalla kerralla mietittiin mitä erähenkilön repussa on. Siellähän on tietenkin kuksa, römpsä eli nokipannu tai termospullo, kirves, pieni saha, kenties lettu- tai läskinpaistopannu ja tulukset.

Totta kai myös erätulet tehtiin, kerraten nuotion tekoon liittyvät kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt. Kuten, mihin nuotion saa tehdä ja kenen luvalla, miten nuotio tehdään, mihin tarvitaan tervasta, kiehistä tai tuohta, miten tulitikku raapaistaan jne.

Lasten intoa on ihana katsoa! Pääsinpä itse todistamaan kuinka 15 pientä ja vähän isompaa ihmislasta innoissaan kuuntelivat ja katselivat ohjaaja-Tapsan juttuja.

Jo 17.5.2015 eräkerholaiset kokoontuivat uudelleen aiheena suolakiven vienti metsään. Siinäkin toki omat sääntönsä ja suosituksensa, ja taas kerran lapset innosta puhkuen osallistuivat toimeen. Ns. verkot ovat vesillä, josko saisimme sponsorilta riistakameran kuvaamaan metsään viedyn suolakiven eläinkirjoa. Sekös vasta olisikin jännää!

Eräkerho tähtää positiivisen - eli todellisen- kuvan antamiseen erä- ja metsästyskulttuurista. Iloisena voinen todeta että tälle oli tilausta, loistohomma! Ja jatkoa seuraa..

Kirjoittaja: Satu Koskelainen